"Estolääkettä ajoittaiseen itsekeskeisyyteen"

Vuoden alusta Helsingin Pasilassa on toiminut yhden hengen, ja lukuisten taustajoukkojen tiimi, jonka tavoitteena on mullistaa suomalainen liikunta- ja urheiluelämä. Kyseessä on ideologia, elämäntapa ja kaikelle urheilulle tavoittelemisen arvoinen asia.

Jokainen urheilussa mukana oleva toivoisi, että mahdollisimman moni suomalainen ymmärtäisi urheilun tarjoaman hienon maailman. Kasvavassa määrin moni myös toivoisi urheilun ovien olevan avoimia jokaiselle ihmiselle – kyvyistä huolimatta.

Käytännössä tämä tarkoittaa vähemmistöryhmille, erilaisista lähtökohdista oleville ihmisille liikuntamahdollisuuksien tarjoamista. Tällä en tarkoita vain vammaisryhmille tai maahanmuuttajille tarjottavia mahdollisuuksia, vaan yksinkertaisesti siitä, että ihan jokainen ihminen voisi halutessaan taltuttaa liikuntakärpäsen paikallisen seuran hoivassa.

Ympärillämme on useita ryhmiä liikunnasta kiinnostuneita toimijoita, jotka eivät ole syystä tai toisesta uskaltautuneet tai löytäneet liikunnan tarjoajien pariin.

Kaikille avoimen liikunnan visiossa puhutaan seurojen, alueorganisaatioiden ja lajiliittojen halusta ja kyvystä toteuttaa kaikille avointa toimintaa. Siinä toivotaan, että erilaisuus nähdään rikkautena ja kaikkia toimijoita hyödyntävänä seikkana. Toimintatavat, joita vetäjät käyttävät, eivät sulje ketään pois, vaan toiminta voi olla yhteistä tai erillisissä ryhmissä ja joukkueissa tapahtuvaa. Kaikki ovat arvokkaita ihmisinä, liikkujina ja toimijoina, ja kaikki osapuolet hyötyvät yhteistyöstä.

Vaikka ajatuksen jo tässä vaiheessa ymmärtäisikin, käytännön toiminta herättää varmasti kysymyksiä. Vapaaehtoisvoimin pyörivän suomalaisen urheiluelämän voimavarat ovat monelta osin jo äärimmillään. Ymmärrän, jos tällaisessa tilanteessa uuden ja osittain ehkä hieman työläänkin liikuntaideologian jalkauttaminen ottaa aikaa.

Avoin ja luova mieli on keskiössä tässäkin kysymyksessä.  Ja juuri sellaisiahan urheiluseurojemme vetäjät ovat – kekseliäitä ja uskaliaita. Uskon, että kysymys on ennemminkin siitä, kuinka rohkeasti olemme halukkaita jakamaan intohimomme – liikunnan – muiden kanssa.

Kilpaliikunnan toimijoille ajattelun suunnan muutos on erityisen tervehdyttävää. Kilpaurheilun ja tuloksien teon vauhdissa usein unohtuu se tärkein – eli miksi urheilemme. Harvemmin urheilijankaan punaisena lankana on yksiselitteinen voittaminen. Tavoite toki voittamisesta löytyy, mutta voitot tulevat tunteesta, intohimosta, onnistumisesta ja hyvin tehdystä työstä.

Urheilun, ja varsinkin kilpaurheilun, läsnä ollessa on selvää, että samalta viivalta voiton tavoittelu voi joissain tilanteissa tuntua hyvin teennäiseltä. Dopingin, keinottelun ja vammaisurheilun puolella olevan luokitteluhuijausten myötä ei aina tiedä mihin pitäisi uskoa.

Voi olla, että kaunis ajatus kaikille avoimesta liikunnasta on kaukana. Mutta se on suunta johon pitää, täytyy ja on oikeastaan pakko mennä – ihmisyyden, tasa-arvon, suvaitsevuuden ja tasa-vertaisen urheilun nimissä. Avoimen liikunnan kautta saamme estolääkettä joskus jopa itsekeskeisyydellä ja kyynisyydellä pumpattuun liikuntaan ja urheiluun.

Teksti: Ringa Junnila 10.4.07 Satakunnan Kansa