Yksi ovi - Kaikille Avoin
Liikunta ja urheilu tarjoavat mahdollisuuden onnistumisiin. Urheilun hyvissä tarinoissa kerrotaan tosiasoita urheilusta ja liikunnasta. Niiden lähtökohtana on, että ovi urheiluseuraan ja omaan harrastukseen on auki - kaikille.
Aikidosta harrastus – esimerkki budoseuran inkluusiosta
Sandokai on Keravalla ja Järvenpäässä toimiva budolajien erikoisseura, jossa harrastetaan aikidoa, jujutsua, taidoa ja taijiquania. Aikidon pääopettajana toimii Kari Tamminen 6. dan. Sandokai on Nuoden Suomen sinettiseura, jossa kiinnitetään huomiota laatuun ja yhteistoimintaan laajasti.
Yksi Sandokain aktiiveista on Virpi Jylhä, joka tutustui lajiin vuonna 2002. Sen jälkeen harjoittelukertoja on kertynyt 5-9 viikossa. Virpi suoritti keväällä 2007 1. danin mustan vyön, ensimmäisenä näkövammaisena missään budolajissa Suomessa. Näkövamma ei ole estänyt harjoittelua, se on pitänyt vain huomioida – ja nykyiset treenikaverit harvoin muistavat, että joukossa on yksi lähes sokea harjoittelija. Virpin kokemukset aikidoleireiltä ympäri Suomea ovat positiiviset ja kannustavat – lajin filosofian mukainen toisten auttaminen ja yhdessä edistyminen ovat kannustaneet eteenpäin.
Sandokain esimerkki kertoo siitä, että ennakkoluulottomalla ja laadukkaalla seuratoiminnalla on merkitystä – inkluusio on mahdollista, jos lähtökohtana on laaja-alainen tasa-arvo ja erilaisuuden näkeminen rikkautena.
teksti: Riikka Juntunen (23.4.2007)
lähde: Virpi Jylhä, Nina Eriksson ja Pasi Rantala
"Estelääkettä ajoittaiseen itsekeskeisyyteen"
Vuoden alusta Helsingin Pasilassa on toiminut yhden hengen, ja lukuisten taustajoukkojen tiimi, jonka tavoitteena on mullistaa suomalainen liikunta- ja urheiluelämä. Kyseessä on ideologia, elämäntapa ja kaikelle urheilulle tavoittelemisen arvoinen asia.
Jokainen urheilussa mukana oleva toivoisi, että mahdollisimman moni suomalainen ymmärtäisi urheilun tarjoaman hienon maailman. Kasvavassa määrin moni myös toivoisi urheilun ovien olevan avoimia jokaiselle ihmiselle – kyvyistä huolimatta.
Käytännössä tämä tarkoittaa vähemmistöryhmille, erilaisista lähtökohdista oleville ihmisille liikuntamahdollisuuksien tarjoamista. Tällä en tarkoita vain vammaisryhmille tai maahanmuuttajille tarjottavia mahdollisuuksia, vaan yksinkertaisesti siitä, että ihan jokainen ihminen voisi halutessaan taltuttaa liikuntakärpäsen paikallisen seuran hoivassa.
Ympärillämme on useita ryhmiä liikunnasta kiinnostuneita toimijoita, jotka eivät ole syystä tai toisesta uskaltautuneet tai löytäneet liikunnan tarjoajien pariin.
Kaikille avoimen liikunnan visiossa puhutaan seurojen, alueorganisaatioiden ja lajiliittojen halusta ja kyvystä toteuttaa kaikille avointa toimintaa. Siinä toivotaan, että erilaisuus nähdään rikkautena ja kaikkia toimijoita hyödyntävänä seikkana. Toimintatavat, joita vetäjät käyttävät, eivät sulje ketään pois, vaan toiminta voi olla yhteistä tai erillisissä ryhmissä ja joukkueissa tapahtuvaa. Kaikki ovat arvokkaita ihmisinä, liikkujina ja toimijoina, ja kaikki osapuolet hyötyvät yhteistyöstä.
Vaikka ajatuksen jo tässä vaiheessa ymmärtäisikin, käytännön toiminta herättää varmasti kysymyksiä. Vapaaehtoisvoimin pyörivän suomalaisen urheiluelämän voimavarat ovat monelta osin jo äärimmillään. Ymmärrän, jos tällaisessa tilanteessa uuden ja osittain ehkä hieman työläänkin liikuntaideologian jalkauttaminen ottaa aikaa.
Avoin ja luova mieli on keskiössä tässäkin kysymyksessä. Ja juuri sellaisiahan urheiluseurojemme vetäjät ovat – kekseliäitä ja uskaliaita. Uskon, että kysymys on ennemminkin siitä, kuinka rohkeasti olemme halukkaita jakamaan intohimomme – liikunnan – muiden kanssa.
Kilpaliikunnan toimijoille ajattelun suunnan muutos on erityisen tervehdyttävää. Kilpaurheilun ja tuloksien teon vauhdissa usein unohtuu se tärkein – eli miksi urheilemme. Harvemmin urheilijankaan punaisena lankana on yksiselitteinen voittaminen. Tavoite toki voittamisesta löytyy, mutta voitot tulevat tunteesta, intohimosta, onnistumisesta ja hyvin tehdystä työstä.
Urheilun, ja varsinkin kilpaurheilun, läsnä ollessa on selvää, että samalta viivalta voiton tavoittelu voi joissain tilanteissa tuntua hyvin teennäiseltä. Dopingin, keinottelun ja vammaisurheilun puolella olevan luokitteluhuijausten myötä ei aina tiedä mihin pitäisi uskoa.
Voi olla, että kaunis ajatus kaikille avoimesta liikunnasta on kaukana. Mutta se on suunta johon pitää, täytyy ja on oikeastaan pakko mennä – ihmisyyden, tasa-arvon, suvaitsevuuden ja tasa-vertaisen urheilun nimissä. Avoimen liikunnan kautta saamme estolääkettä joskus jopa itsekeskeisyydellä ja kyynisyydellä pumpattuun liikuntaan ja urheiluun.
Teksti: Ringa Junnila 10.4.07 Satakunnan Kansa
"Ohjaajalta vaaditaan vain oikeaa asennetta ja heittäytymistä"
Judoleirillä opetellaan liikunnallisia valmiuksia ja rohkeutta. Judo on erinomainen harrastus, kerrotaan Kuusankosken Judoseurassa, joka isännöi ensimmäistä kertaa lajissaan näkövammaisten nuorten judoleiriä.
Leirin juuret ovat Kuusankosken Judoseuran omassa toiminnassa. Seurassa toimii keväällä 2007 perustettu näkövammaisten ryhmä, jossa harjoitellaan - niin kuin muissakin ryhmissä harjoitellaan. Osa ryhmän judokoista harjoittelee myös seuran muissa ryhmissä. Yksi näistä on viisitoistavuotias Eetu Tiensuu, joka käy myös pari kertaa viikossa junioriryhmän harjoitteluksissa. "Judo on rankka laji. Oppiminen vie aikansa, mutta kyllä sen oppii kun aikansa harjoittelee", Eetu vakuuttaa.
Kymmenhenkisessä leiriporukassa on mukana myös Siuntiosta kotoisin oleva Satu Juhanen (10 v.), joka oli syksyllä lähtenyt mukaan paikallisen seuran peruskurssille. Satu on liikunnallinen ja kokeilussa oli ollut muitakin lajeja, mutta judo osoittautui parhaaksi. "Siinä ei tarvitse nähdä liikkuvaa palloa eikä osua mihinkään. Eikä kukaan juokse päin", Satu kommentoi lajivalintaansa.
Leiri järjestäjä Kuusankosken Judoseura toimi yhteistyössä Suomen Judoliiton ja Näkövammaisten Keskusliiton kanssa. Osa leirin rahoituksesta saatiin Sokeain Lasten Tukisäätiöltä. "Juuri tällaiselle leirille näyttää olevan tarvetta", totesivat ohjaajat Tapio Kokkonen, Ismo Pallaskallio ja Kari Tiensuu.
Kaikille Avoin -ohjelma kannustaa urheiluseuroja järjestämään Kuusankosken Judoseuran esimerkin "Yhdessä ja erikseen" mukaista toimintaan. Näkövammaisten nuorten omasta ryhmästä voidaan siirtyä saman seuran junioriryhmiin taitojen karttuessa. Yhteistyössä lajiliittojen ja vammaisurheilujärjestöjen sekä muiden tahojen kanssa saadaan paljon aikaiseksi!
Teksti: Riikka Juntunen / Muokattu 28.10.2008 Kouvolan Sanomien jutusta.
|
